Uusi Dacia Duster – Enemmän Dusteria kuin koskaan ennen
12.9.2017
Toisen sukupolven Dacia Duster on ulkoa ja sisältä täysin uusi. Se on edeltäjäänsä mukavampi ja hiljaisempi, minkä lisäksi Dusteriin on saatavissa paljon Daciassa ennen näkemättömiä varusteita. Nelivetoa on kehitetty entisestään. Myös maastoajoelämystä on parannettu uusilla teknisillä ratkaisuilla. Ennallaan on vain auton hintataso eli Duster tarjoaa rahalle jatkossa vielä enemmän vastinetta.
Dacia Dusterin tarina alkoi seitsemän vuotta sitten, kun mullistavan edullinen katumaasturi esiteltiin. Renault-konsernin pääjohtaja Carlos Ghosn kertoi olevansa hämmästynyt siitä, ettei Dusterille ole tullut kilpailijoita. Kommentille on hyvät perusteet, sillä suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Dusterin myynti Daciana ja Renaultina onkin ylittänyt jo kahden miljoonan auton rajan.
Uusi Dacia Duster nykyisiä asiakkaita kunnioittaen
Toisen sukupolven Dacia Duster jatkaa yhtiön järkevällä linjalla. Auton korin muotoilu ja sisustus ovat täysin uusia, mutta siitä huolimatta vanha malli ei näytä vanhanaikaiselta. Uuden Dusterin linjat ovat tarkkaan harkitut. Se on entistä jykevämmän näköinen ja autosta huomaa heti, että se sopii vaativaankin käyttöön.
”Dusterin kaltaisen ikonin uudelleen luominen oli muotoilutiimille valtava ja samalla innostava haaste. Tavoitteena oli säilyttää auton vahvuudet, jotka auttoivat sitä kasvamaan suursuosikiksi ja samalla antaa sille tuoreet muodot. Uuden Dusterin kokonaan uudelleen muotoiltu kori ja sisustus kertovat, että onnistuimme tehtävässämme. Korkeamman vyötärölinjan ja leveämmiltä vaikuttavien keulan ja perän ansiosta uusi Duster näyttää entistä voimakkaammalta ja se kuuluu vielä selkeämmin katumaasturien sarjaan.” Laurens Van den Acker, Groupe Renaultin muotoilujohtaja.
Entistä korostetumman jäähdyttäjän säleikön ja sen kulmiin sijoitettujen valojen avulla uusi Duster näyttää aiempaa leveämmältä. Valot on muotoiltu uudelleen ja LED-päiväajovalot on jaettu kolmeen sektoriin. Aiempaa vaakasuorempi konepelti on saanut veistoksellisia muotoja. Pohjapanssari on suurempi kuin ennen muistuttaen uuden Dusterin seikkailuhenkisestä olemuksesta.
Korotettu vyötärölinja korostaa auton voimaa ja turvallisuutta. Tuulilasi on siirretty 100 mm eteenpäin ja se on enemmän kallellaan, minkä ansiosta matkustamo on kasvanut ja tarjoaa enemmän tilaa. Alumiiniset kattokaaret alkavat sulavasti tuulilasilinjasta antaen autolle dynaamisen profiilin. Pyörät ovat kasvaneet 17-tuumaisiksi ja ne täyttävät hyvin lokasuojat.
Myös takaapäin katsottuna Duster näyttää aiempaa leveämmältä ja takavalot on sijoitettu aivan auton kulmiin. Dacian takavalojen nykyinen tunnus, neljä punaista neliötä, on otettu käyttöön nyt myös Dusterissa. Kokonaisuuden täydentää leveä pohjapanssari, joka kertoo auton luonteesta.
Täysin uudelleen suunniteltu sisustus
”Uuden Dusterin sisustus on luotu kokonaan uudelleen. Se on entistä mukavampi ja käytännöllisempi jokapäiväisessä käytössä parempien hallintalaitteiden, täydellisemmän varustelun ja lisättyjen pikkutavaratilojen ansiosta. Materiaalien laatua on nostettu ja työn jälki sekä osien asennus on entistä korkeatasoisempaa. Kokonaisuus paljastaa, kuinka suuri askel uuden Dusterin kanssa on otettu.” David Durand, Dacian muotoilujohtaja.
Matkustamo on päivitetty entistä mukavammaksi, mikä tekee Dusterista käytännöllisemmän arjen ajoissa ja vapaa-ajan vietossa. Uudella tuulilasin sijoituksella ohjaamo vaikuttaa paljon aiempaa kookkaammalta. Suuri muutos on tehty äänieristyksellä, jota tehostamalla melutaso on pudonnut merkittävästi.
Kojelauta on entistä vaakasuorempi ja se on tehty kuljettajakeskeiseksi. Muutokset on tehty asiakkaiden esittämien kommenttien perusteella ja pienilläkin muutoksilla on helpotettu kuljettajan työtä ja samalla on lisätty turvallisuutta. Yksi tällainen parannus on multimediajärjestelmän siirto entistä korkeammalle kojelaudassa. Pianonkosketintyyliset katkaisimet tuovat kojelautaan tyylikkyyttä. Sitä edustavat myös automaatti-ilmastoinnin kolme pyöreää katkaisinta, jotka toistavat kojelaudan keskellä olevien tuuletussuulakkeiden muotoa.
Kuljettajan on entistä helpompi löytää hyvä ajoasento lisääntyneiden säätömahdollisuuksien ja – varojen avulla. Uuden mallin myötä ohjauspyörä on saanut myös syvyyssäädön. Etuistuimet ovat täysin uudet rungoltaan ja rakenteeltaan. Ne antavat paremman sivuttaistuen ja reisitukea on nyt 20 mm enemmän kuin ennen. Kuljettajan istuimessa on kyynärnoja, ristiselän tuen säätö ja runsas 60 mm korkeussäätömahdollisuus.
Ohjaamossa on erilaisia säilytyslokeroita nyt lähes kolmenkymmenen litran verran. Myös eri hyllyjen ja lokeroiden käyttöön on kiinnitetty huomiota ja niiden muotoa on muutettu siten, että tavarat on helppo saada paikoilleen ja pois. Tavaratilan koko on etuvetoisessa Dusterissa 475 litraa ja nelivetoisessa 443 litraa.
Varusteilla lisää mukavuutta ja turvallisuutta
”Halusimme tarjota uuden Dusterin ostajille mahdollisuuden nauttia uusista turvallisuus- ja mukavuusvarusteista, joita ei ole tähän saakka ollut Daciaan tarjolla. Tuomme ne saataville järkevään hintaan, minkä takia tutkimme koeteltua tekniikkaa ja yksinkertaistimme sitä keskittyen oleelliseen. Auton ympäristön näyttävien kameroiden käyttäminen on erittäin helppoa ja se on hyödyllistä niin maastoajossa kuin kaupungissa. Samaan tapaan älyavaimen toimintoja on virtaviivaistettu. Johtolankanamme on ollut Dacian filosofia. Uusi Duster tarjoaa enemmän mukavuutta ja turvallisuutta samalla kun se on laadultaan selkeä askel ylöspäin hinnan ollessa edelleen erittäin järkevä.” Vincent Fournier, Dusterin tuotejohtaja.
Uudessa Dusterissa on paljon varusteita, joita ei ole ennen Daciaan saanut, kuten automaatti-ilmastointi. Sen viisi suutinta varmistavat, että matkustamossa on jatkuvasti optimaalinen lämpötila. Saatavilla on nyt myös älyavain, eli autoon tullessa ei enää tarvitse kaivaa avainta esiin. Sitä ei tarvita edes autoa käynnistäessä, sillä elektroniikka tunnistaa avaimen olevan lähellä ja napin painallus käynnistää tai sammuttaa auton.
Turvallisuus on uudessa Dusterissa entistä korkeammalla tasolla niin rakenteiden kuin varusteiden ansiosta. Lähtökohtana ovat auton kori ja runko, jotka ovat aiempaa vahvempia. Uusia turvavarusteita on runsaasti, kuten turvaverhot, automaattisesti toimivat ajovalot ja katvealueen valvontajärjestelmä. Viimeksi mainittu toimii neljän ultraäänisensorin avulla, jotka havaitsevat takaa tai sivulta tulevat ajoneuvot moottoripyöristä kuorma-autoihin. Järjestelmä varoittaa vaarasta vilkuttamalla oranssia valoa ulkopeilin rungossa.
Luotettavaksi testattua tekniikkaa
Dacialle on tärkeää, että sen autot tarjoavat asiakkaan rahalle erittäin paljon vastinetta. Sen takia uuden Dusterin tekniikkaan ei ole tehty suuria muutoksia. Ensimmäisen sukupolven tapaan uuteen Dusteriin saa bensiinimoottoriksi etuvetomalleissa SCe 115 :n tai TCe 125 :n, nelivedon kanssa on saatavilla TCe 125 tai dCi 110 -dieselmoottori. EDC-automaattivaihteiston kanssa auto on aina etuvetoinen ja varustettu dCi 110 -moottorilla.
Uudessa Dusterissa on säilytetty ensimmäisen sukupolven vahvuudet ja niitä on kehitetty edelleen. Korin ulkomitat ovat hyvin lähellä aiempaa, joten kompakti auto on helppo pysäköidä ja sillä on näppärää edetä maastossa. Tieltä poistuttaessa on iloa runsaasta 210 mm maavarasta sekä suurista tulo- ja jättökulmista (30 ja 33 astetta).
Maastoajoa helpottaa neljän kameran kosketusnäyttöön välittämä kuva, joka näyttää auton ympäristön. Kivet on helppo kiertää, kun niiden sijainnin näkee tarkasti ohjaamoon. Lisäksi järjestelmä auttaa pysäköitäessä. Peruutustilanteessa peruutuskamera aktivoituu automaattisesti, eteen ajaessa kuljettaja voi valita etukameran tai sivukameran kuvan tarpeen mukaan. Kameran kuvan vaihto tapahtuu helposti kojelaudan katkaisijaa painamalla.
Jyrkissä mäissä auttavat lisäksi alamäkihidastin ja mäkilähtöavustin. Maastossa viihtyvät osaavat arvostaa 4×4-monitoria, johon on yhdistetty kompassi ja josta näkee auton kallistuskulmat reaaliajassa.
Uusi Dacia Duster tulee Suomeen keväällä 2018. Uutuuden hinnat ja meille tuotavat mallit varusteineen kerrotaan lähempänä myynnin alkua.