Uudessa Sanderossa multimedianäyttö tulee taskustasi
23.3.2021
Nykypäivänä älypuhelin kulkee mukanamme käytännössä kaikkialle. Entä jos sitä voisikin hyödyntää myös auton kosketusnäyttönä? Dacialla haluttiin mahdollistaa tämä, mutta niin, että älypuhelin ja auto toimivat yhdessä täysin saumattomasti. Tästä ajatuksesta syntyi uutuutemme, Dacia Media Control -audio- ja multimediajärjestelmä. Nicolas Legros, Dacia-mallistosta vastaava operatiivinen johtaja, kertoo tästä uuteen Sanderoon ja Sandero Stepwayhin tuodusta järjestelmästä ja sen eduista.
Oletko sinäkin joskus miettinyt, minne puhelimesi sijoittaisit hypätessäsi autoon, etenkin jos haluat hyödyntää puhelimen sovelluksia esimerkiksi navigoidaksesi perille määränpäähäsi? Mitä jos voisitkin ottaa älypuhelimen taskustasi tai laukustasi ja hyödyntää sitä autossa niin, että se olisi melkeinpä kiinteä osa autoasi? Dacialla huomattiin, että asiakkailla on tarve aidosti fiksulle ratkaisulle älypuhelimen säilyttämiseen ajomatkan aikana, ja ratkaisua päätettiin viedä vielä paljon pidemmälle kuin vain puhelimen säilyttämiseen. Dacian suunnittelijat ja insinöörit suunnittelivat todellisen järkiratkaisun, joka on Dacian tapaan myös käytännöllinen, nykyaikainen ja kustannustehokas.
”Me Dacialla halusimme määritellä edullisen uuden auton uudelleen. Tahdoimme löytää siihen multimediaratkaisun, joka on fiksu, selkeä ja toimiva. Asiakastutkimustemme mukaan Dacian ostajat toivovat autoilta helppokäyttöisyyttä ja arvostavat autoissaan ennen kaikkea juuri sitä. Insinöörimme ja suunnittelijamme työskentelivät siten yhdessä kehittääkseen Media Control -audiojärjestelmän, jonka myötä asiakkaiden lempinäyttö – heidän oma älypuhelimensa – nousee autoilun multimediakokemuksen keskiöön.”
Nicolas Legros, Dacia Operational Cross Car Line Director
Mikä on Dacia Media Control?
Media Control on järjestelmä, johon auton radion lisäksi sisältyy kojelaudan yläosaan integroitu kiinteä älypuhelinpidike sekä Dacian helppokäyttöinen älypuhelinsovellus. Dacia Media Control -sovelluksen voi ladata sovelluskaupasta ilmaiseksi ja sitä voi halutessaan myös personoida.
Nicolas Legros kertoo: ”Media Control on kaikenkattava multimediajärjestelmä. Siinä on radio, kaksi kaiutinta, USB -liitin, Bluetooth-yhteys, säätimet ohjauspyörässä sekä kojelautaan integroitu pidike älypuhelinta varten. Tämä pidike ja sen integrointi kojelautaan oli mukana jo alusta lähtien, kun auton kojelautaa alettiin suunnitella. Tämä takaa sen, että pidike on sijoitettu autoon siten, että se on kuljettajalle niin käytännöllinen kuin ergonominenkin.”
Kun älypuhelin sijoitetaan keskellä uuden Dacia Sanderon kojelautaa olevaan pidikkeeseen, se pysyy siinä hyvin paikallaan ja puhelimesta tulee integroitu osa ajokokemusta. Pidike on sijoitettu kojelaudan yläosaan ja käännetty hieman kuljettajaa kohti, jotta puhelimen näytöllä olevia tietoja voi silmäillä sujuvasti ja turvallisesti. Kun lataat älypuhelimeesi ilmaisen Dacia Media Control -sovelluksen ja yhdistät puhelimen autoon Bluetooth-yhteyden avulla, puhelin toimii auton multimedianäyttönä ja jopa mittariston jatkeena, joten autossa on ikään kuin kosketusnäyttö, vaikka siihen ei tilaisi varsinaista integroitua multimediajärjestelmää kosketusnäyttöineen.
Navigointisovellukset, radio-, musiikki- ja puhelintoiminnot ja jopa auton mittariston tiedot löytyvät puhelimen näytöltä käden ulottuvilta, ja käytettävissä on myös ääniohjaus, jos autoon yhdistetyssä älypuhelimessa on ko. toiminnon tuki. Kun pidikkeessä ei ole älypuhelinta, pidikkeen kansi on kiinni ja se pysyy tyylikkäästi piilossa kojelaudan sisällä.
Edellä mainittujen toimintojen lisäksi Dacia Media Control -sovellus on personoitavissa oman maun ja omien tarpeiden mukaiseksi, mikä tekee siitä vielä entistä fiksumman. Muokattavissa olevien sovellusnäkymien ansiosta järjestelmä mukautuu käyttäjän tarpeisiin ja yhdistyy myös auton ajotietokoneeseen. Sovelluksessa voit luoda oikopolkuja usein käyttämiisi toimintoihin ja sovelluksiin sekä yhteystietoihin.
Navigointisovelluksia on valittavissa useita ja esimerkiksi kalenterinäkymästä voit suoraan käynnistää navigoinnin kalenterimerkinnässä mainittuun sijaintiin. Voit kuunnella niin radiokanavia kuin puhelimessa tai USB-muistitikulla olevia soittolistojakin, tai suoratoistopalveluiden musiikki- ja ääniviihdetarjontaa.
Puhelintoimintoihin sisältyy soittamisen lisäksi pääsy yhteystietoihin, soittohistoriaan sekä kalenteriin. Puhelimesta riippuen voi olla myös mahdollista kuunnella saapuvat tekstiviestit. Ajoneuvo-valikosta löytyy opastusta taloudelliseen ajamiseen ja mm. auton polttoaineenkulutukseen liittyviä tietoja. Kun saavut perille määränpäähän, järjestelmä voi lisäksi muistuttaa sinua ottamaan älypuhelimesi mukaan autosta noustessasi.
Dacian Nicolas Legros kiteyttää uutuuden vahvuudet näin: ”Media Control yhdistää älypuhelinteknologian ja ajokokemuksen helpolla ja saumattomalla tavalla.”
Helppokäyttöisyys ennen kaikkea
Järjestelmän helppokäyttöisyys pohjautuu osaltaan myös sen ergonomiaan. Älypuhelinpidikkeen huolellisesti mietityn sijoittelun ansiosta puhelimen näytöllä näkyvät toiminnot ovat helposti käden ulottuvilla. Sovellus ja sen valikot ovat selkeitä ja sovelluksen käyttö on intuitiivista.
Sen lisäksi, että audiojärjestelmän toimintoja voi käyttää puhelimen näytöltä käsin, niitä voi ohjata myös ohjauspyörässä ja sen takana olevista säätimistä. Näiden painikkeiden avulla voit muun muassa vaihtaa musiikkikappaletta tai radiokanavaa, säätää äänenvoimakkuutta, vastata puheluihin tai lopettaa puheluita. Täten älypuhelimen yhdistäminen ei ole välttämätöntä, vaan Media Control toimii myös sellaisenaan, ilman puhelinta ja siihen asennettua sovellusta.
Kokonaisuudessaan Media Control -järjestelmän käytettävyyttä on mietitty huolella. Se on toimiva, fiksu ja selkeä ratkaisu, joka ei maksa maltaita. ”Dacia-brändin DNA on nyt viety myös multimediapuolelle”, sanoo Nicolas Legros. Tämä uutuus on todella juuri kaikkea sitä, mitä Dacia yleensäkin edustaa. Helppoa, käytännöllistä ja fiksua. Ainutlaatuista hinta-laatusuhdetta ja vastinetta rahalle.
Dacia Media Control on vakiona Sanderon ja Sandero Stepwayn Essential-varustetasolla. Dacia Media Control -sovellus sekä auton ajotietokone toimivat suomen kielellä. Lisävarusteena Essential-tasolla on saatavilla Media Display, jossa on 8-tuumainen kosketusnäyttö. Comfort-varustetasolla Media Display 8” kosketusnäyttöineen on vakiovaruste.