Täysin uuden Dacia Spring -sähköauton myynti käynnistyy Euroopassa – Dacian sähköinen vallankumous

12.3.2021

Dacia ei tyydy seuraamaan muita, vaan se tekee asiat omalla jäljittelemättömällä tavallaan.

Sandero on Euroopan ostetuin automalli yksityisostajien keskuudessa ja Duster on puolestaan ykkösmalli katumaastureissa. Nyt Dacia aloittaa sähköauto-markkinoiden mullistuksen uudella Springillä. Dacia alkaa kirjoittaa uutta kappaletta hienoon menestystarinaansa. Viidentoista vuoden ajan Dacia on tuonut uutta ajattelua Euroopan automarkkinoille. Nyt voidaan puhua r EV olutionista eli vallankumouksesta, kun Dacia esittelee ensimmäisen sähköautonsa. Dacia on osa Renault-Nissan-Mitsubishi -allianssia ja uudessa Springissä käytetään sitä tietotaitoa ja kokemusta, minkä allianssi on kerännyt sähköautoista yli kymmenen vuoden aikana. On hyvä myös muistaa, että Renault on ollut pitkään markkinajohtaja sähköautoissa Euroopassa niin henkilö- kuin pakettiautoissa.

 

 

Pieni ja käytännöllinen

Dacia lähtee kilpailemaan Springin myötä kahteen luokkaan, sillä uutuus on sekä yhtiön ensimmäinen sähköauto että ensimmäinen kaupunkiauto. Muotoilunsa osalta Springiä voisi kuvailla minikatumaasturiksi, sillä sen pienissä ulkomitoissa on jämäkkyyttä ja suuri maavara auttaa liikkumisessa. Tiloista ei kuitenkaan ole tingitty, sillä kompaktista vain 3,73 metriä pituisesta korista huolimatta Springin akseliväli on yli 2,4 metriä. Niinpä neljälle matkustajalle ja heidän tavaroilleen on hyvät tilat. Tavaratila on 270 litran kokoinen, minkä lisäksi lattian alla on lisälokero ja matkustamossa paljon paikkoja pikkutavaroille. Puikkelehtimista kaupungin sokkeloissa helpottaa auton pieni alle kymmenen metrin kääntöympyrä. Sähköisesti tehostettu ohjaus auttaa ajajaa ja saatavilla on myös peruutuskamera ja tutkat taakse pysäköintiä helpottamaan.

Paikallisesti päästöttömästi alhaisin kustannuksin

Dacia on suunnitellut Springin kaupunki- ja taajamakäyttöön, minkä takia se on pieni ja kevyt. Auton omamassa on saatu jäämään alle tuhanteen kiloon osin sen takia, että ajoakun energiasisältöä ei ole kasvatettu kovin suureksi. Silti sen 27,4 kilowattituntia riittävät 230 kilometrin toimintamatkaan (WLTP) ja pelkässä kaupunkiajossa toimintamatka on yli kolmesataa kilometriä. Ajoakun voi ladata tavallisella verkkovirralla (10 A), jolloin aikaa kuluu vajaat 14 tuntia. Käyttämällä 7,4 kilowatin kotilatausasemaa (32 A), akun saa täyteen vajaassa viidessä tunnissa. Kolmas mahdollisuus on pikalataus, jossa 30 kW:n teholla ladattaessa akkuun saadaan 80 prosenttinen virtamäärä alle tunnissa. Springin sähkömoottori kehittää 33 kilowattia ja 125 Nm vääntömomentin, joten voimaa on mukavasti taajamassa liikkumiseen. Spring kiihtyy nollasta sataan 19,1 sekunnissa. Sähköauton hyviin puoliin kuuluu ajamisen vaivattomuus, riittää kun valitsee ajosuunnan ja painaa sen jälkeen energiapoljinta.

 

Myynti alkaa Euroopan isommilta markkinoilta

Täyssähköauto Dacia Spring tulee myyntiin kolmena versiona. Ensimmäisenä saapuu Spring Business, joka on tarkoitettu yhteiskäyttöön ja vuokra-autoksi. Niitä aletaan toimittaa Ranskassa asiakkaille maaliskuussa 2021. Maaliskuun 20. päivänä aloitetaan suurilla markkinoilla, kuten Ranskassa, Springin ennakkomyynti kaikille. Ensimmäiset yksityisasiakkaat saavat autonsa elokuussa. Valittavana on kaksi varustetasoa, joiden hinnat Ranskassa ovat 16 990 ja 18 490 euroa. Kolmannessa aallossa vuoden 2022 alkupuolella starttaa pakettiautoversion, Spring Cargon myynti. Lähijakeluun tarkoitetussa näppärässä minipakussa on takapenkin tilalla yli kuutiometrin kokoinen tavaratila.

Dacian maahantuojan Nordic Automotive Services Oy:n toimitusjohtaja Heikki Vuorinen on innoissaan Springin saamasta vastaanotosta: ”Yli tuhat suomalaista on ilmaissut kiinnostuksensa tätä uutta sähköautoa kohtaan ja tilannut Spring-uutiskirjeen, ja määrä kasvaa päivittäin. Suuri kiinnostus osoittaa sen, että myös tämän tyyppisille sähköautoille on meillä paljon luonnollista kysyntää. Olemme varmoja siitä, että Dacia Spring kasvattaa sähköautoilun suosiota Suomessa, kunhan saamme sen myyntiin. Ensimmäisenä ostoikkuna luonnollisesti aukeaa kiinnostuksensa ilmaisseille henkilöille, joille tieto myynnin aloituksesta aikanaan toimitetaan heti ensimmäiseksi”.

Päivitys 2023: Dacia Spring ei ole tulossa Suomeen tai Pohjoismaihin.

Palaa uutisiin