Uusi Dacia Jogger HYBRID 140 – markkinoiden edullisin 7-paikkainen hybridi

20.1.2023

Vuosi sitten myyntiin tullut Dacia Jogger on ollut suurmenestys luokassaan niin Euroopassa kuin Suomessa. Nyt se esitellään Dacian ensimmäisenä hybridinä, joka yhdistää automaattivaihteiston ja taloudellisuuden mainioihin tiloihin sekä edulliseen hintaan. Uusi hybridivoimalinja saadaan parhaiten varusteltuun Extreme-versioon, joka maksaa 7-paikkaisena 29 399 euroa. Jogger hybridin ennakkomyynti käynnistyy Suomessa tänään.

Dacia suunnitteli 7-paikkaisen auton täysin uudelleen, kun se vuosi sitten esitteli tila-auton, farmarin ja katumaasturin parhaita ominaisuuksia yhdistävän Joggerin. Suuresta maavarasta on hyötyä niin mökkitiellä kuin Suomen lumisessa talvessa. Sekä viisi- että seitsemänpaikkaisena saatava Jogger on tilojen ja hinnan suhteellaan aivan omassa luokassaan.

Suursuosikki

Jo alle vuodessa 83 000 eurooppalaista tilasi uuden Joggerin, joita ehdittiin toimittaa viime vuoden aikana maaliskuisen esittelyn jälkeen 51 000:lle asiakkaalle. Vuonna 2022 Suomessa rekisteröitiin 157 Dacia Joggeria, millä se nousi kolmanneksi myydyimmäksi tila-autoksi. Euroopassa kaksi kolmasosaa valitsi varustetasoista parhaan Extremen, joka oli selvästi suosituin myös Suomessa. Joggerin saa joko 5- tai 7-paikkaisena ja yli puolet ostajista päätyi vielä pykälän verran monikäyttöisempään 7-paikkaiseen.

Nyt valikoima kasvaa uudella Jogger HYBRID 140:llä, joka on merkin ensimmäinen hybridi. Uusi voimalinja on taloudellisin ja vähäpäästöisin Jogger-vaihtoehto. Lisäksi se tuo mallisarjaan automaattivaihteiston. Dacian oivaltavaa ajattelua todistaa uuden voimalinjan sijoitus. Se on asennettu Joggeriin niin taitavasti, että tiloista ei tarvitse tinkiä lainkaan.

Jogger HYBRID 140 on ajossa latautuva täyshybridi. Moottorina on Renault Groupissa muissa malleissa, kuten Renault Arkanassa ja Cliossa käytettävä 1,6-litraisen bensiinimoottorin ja kahden sähkömoottorin yhdistelmä, joka kehittää Joggerissa 103 kilowattia (140 hv). Voimaa on siis tullut 22 kilowattia (30 hv) lisää muihin meillä myytäviin Joggereihin verrattuna.

Liikkeelle lähdetään aina sähköllä, jolla voi kaupunkiajossa edetä jopa 80 prosenttia ajasta. Jarrutusenergiaa käytetään taitavasti hyväksi, ja sen voimakkuus on säädettävissä. Niinpä Jogger HYBRID 140:llä voi ajaa kolmen sijasta pitkälti yhdellä polkimella. Kytkintä ei ole lainkaan ja jarruakin tarvitsee käyttää vain harvoin.

Uuden Jogger HYBRID 140:n yhdistetty kulutus on kaupunkiajossa jopa 40 prosenttia pienempi kuin polttomoottorilla varustetulla. Koska kulutus on erittäin pieni, tankillinen polttoainetta riittää (WLTP-normin mukainen kulutus) jopa yli 900 kilometrin ajoon.

Hyvät varusteet, edullinen hinta

Dacia Jogger -mallistoon uusi HYBRID 140 -voimalinja saadaan kaikkein suosituimmaksi arvioituun versioon, eli 7-paikkaiseen Extremeen. Siinä on hyvä vakiovarustelu, johon kuuluvat muun muassa 16-tuumaiset mustat kevytmetallivanteet, tummennetut takalasit, automaatti-ilmastointi, sähkökäyttöiset ikkunannostimet kaikissa ovissa, peruutuskamera, pysäköintitutkat edessä ja takana sekä älyavainkortti.

Jogger HYBRID 140:een tulee kattavan vakiovarustelun lisäksi vielä sähköinen käsijarru, kätevä säilytystilalla varustettu keskikyynärnoja ja värillinen digitaalinen mittaristo. Vakiona 7-paikkainen Jogger HYBRID 140 on bensiiniversion tapaan monipuolinen ja muunneltava: kaksi taimmaista istuinriviä voi taittaa eteen istuinosaa myöten ja tarvittaessa kolmannen istuinrivin istuimet voi jopa poistaa autosta kokonaan, joko yksittäin tai yhdessä. Jogger HYBRIDistä voi siis helposti itse muokata myös vaikka 5-paikkaisen, erittäin suurella tavaratilalla varustetun farmariauton.

Dacia Jogger HYBRID 140 Extreme maksaa 7-paikkaisena 29 399 euroa. Suomeen uutuus saadaan loppukeväästä.

Tutustu uuteen Dacia Jogger HYBRID 140 -malliin:

JOGGER

Dacian autot suunnitellaan ja tehdään elämää varten

18.11.2022

Dacian autot suunnitellaan ja tehdään elämää varten. Uusi Dacia-mallisto myös ilmentää entistä enemmän seikkailu- ja retkeilyhenkeä, reissaamisen vapautta, hauskuutta ja yhdessäoloa. Samalla autot on suunniteltu jykeviksi, käytännöllisiksi, helppokäyttöisiksi, kestäviksi ja tilaviksi. Kaikki tämä sekä luonto itsessään on toiminut inspiraation lähteenä uuden Dacia-malliston materiaalivalinnoille.

Keskitymme aina olennaiseen

Dacian lähestyminen autojen suunnitteluun ja valmistamiseen poikkeaa muista automaailman merkeistä monella tapaa. Dacialla halutaan tehdä asioita fiksusti ja tämä koskee myös muun muassa osien ja materiaalien käyttöä autoissamme.

”Dacialla halutaan olla aitoja ja työskentelemme kovasti sen eteen, että autojemme muotoilukin on selkeää ja suoralinjaista ja siinä keskitytään olennaiseen. Nyt olemme lähteneet hakemaan ratkaisuja, jotka ovat ympäristönkin kannalta kestävämpiä, sillä se on nykypäivänä kaiken ytimessä”, Dacian Värit ja materiaalit -osaston tiiminvetäjä Helene kertoo.

Yksi esimerkki muutoksesta on Dacian uusi Lichen khaki -niminen, hieman harmaaseen taittava kauniin vihreä koriväri. Väri on hyvin maanläheinen ja alleviivaa Dacian halua olla lähellä luontoa. Ennen kaikkea tässä uudessa erikoisvärissä on se piirre, ettei se sisällä metallihiukkasia, mikä tekee itse maalista yksinkertaisemman valmistaa. Samalla auton väristä tulee sellainen, ettei arjessa auton pintaan vääjäämättä kertyvää likaa erota pinnasta niin hyvin.

”Autosta tulee myös ylipäänsä jykevämmän näköinen, kun se ei ole kimalteleva vaan tasavärinen”, toteaa Helene, jonka mielestä tämä uusi väri sopii Dacian malleihin kuin nenä päähän.

Uutuusväri Lichen khaki on saatavilla Jogger, Duster ja Sandero Stepway -malleihin. Lichen khakin ohella uudesta Dacia-mallistosta löytyy toinenkin erikoisväri, Urban-harmaa. Se on ollut saatavilla Duster Extremeen jo viime keväästä alkaen ja nousi heti niin suureen suosioon, että nyt uudessa mallistossa päätettiin tuoda se vaihtoehdoksi kaikkiin Duster-malleihin sekä Joggeriin ja Sanderoon.

Ei kromia eikä nahkaa

Moni on ehkä ajatellut, että kromi ja eläinperäinen nahka ovat materiaaleja, joiden käyttäminen autoissa on itsestäänselvyys. Yleinenkin trendi on kuitenkin jo kääntynyt ja Dacialla on nyt päätetty korvata nämä molemmat muilla kestäviksi todetuilla materiaaleilla, joiden tuotantoprosessissa huomioidaan myös ympäristönäkökulma.

”Pyrimme käyttämään materiaaleja, joiden hiilijalanjälki on mahdollisimman alhainen niin tuotantonsa kuin koko elinkaarensakin osalta”, Helene sanoo.

Tekstiilit ovat käytännöllinen valinta, sillä ne eivät naarmuunnu eivätkä nitise. Dacian autoissa voidaan lisäksi jatkossakin tekstiiliverhoilujen ohella nähdä keinonahkaa, kuten Duster Extremessä on tehty. Keinonahkaverhoilun pinta tuntuu mukavalta, se on helppohoitoinen ja kestävä – täydellinen ratkaisu autoon, joka on tehty arjen pieniin ja isompiinkin seikkailuihin.

”Monella Dacia-omistajalla on erityinen suhde luontoon ja he kulkevat siellä paljon. Tällöin on tärkeää, että auton sisätilatkin sietävät likaantumista ja ovat helppohoitoiset”, Helene huomauttaa.

Kromia puolestaan ei enää näy Dacian uusissa autoissa lainkaan – ei sisätiloissa eikä ulkopuolella. Tämä muutos on hyväksi niin auton käyttäjälle kuin ympäristöllekin: maalipintaisten osien valmistaminen aiheuttaa merkittävästi pienemmät CO2-päästöt kuin kromipintaisten osien tekeminen ja samalla maalipintaiset osat sietävät naarmuja paremmin ja ovat kestävämpiä käytössä.

Yleisesti autojen keuloilla olevat logot ovat edelleen tänä päivänä pitkälti kromattuja. Dacialla toimittiin tässäkin eri tavalla kuin monella muulla automerkillä: kromista luopumisen myötä Dacian uusi “Link”-niminen D- ja C-kirjaimen yhdistävä embleemi tuotiin autojen keuloille valkoiseksi maalattuna.

”Halusimme logon erottuvan keulalta selkeästi ja sen se todella tekee, kun etusäleikkö muutoin on hyvin tummasävyinen”, Helene kertoo.

 

Kestäviä materiaaleja

Dacia-mallien, kuten Sandero, Sandero Stepway ja Jogger Comfortin kojelautoihin on jo aiemmin tuotu tekstiilipintaa muovin sijaan. Tästä pidetään edelleen kiinni ja uudessa mallistossa näiden mallien kojelaudoissa on siten Expression-varustetasolta alkaen tekstiilipinta. Tämä materiaalinvaihdos parantaa osaltaan auton äänieristystä ja muuttaa myös ohjaamon viimeistelyn yleisilmettä merkittävästi laadukkaampaan suuntaan. Tekstiilipinta on siitäkin mainio valinta, ettei se naarmuunnu ja se kestää käytössä hyvin.

Helene huomauttaa, että materiaalivalinnalla on vaikutusta myös ohjaamoon tunnelmaan: ”Pehmeät materiaalit, kuten nämä tekstiilipinnat, tekevät autosta kotoisamman oloisen”.

Kaikissa Dacian materiaalivalinnoissa pyritään siis löytämään fiksuimmat mahdolliset ratkaisut, niin asiakkaan kuin ympäristönkin näkökulmasta.

“Kun auton sisätilojen ja ulkokuoren välillä on paljon yhteistä, sellainen niin sanottu punainen lanka, olemme mielestämme onnistuneet tehtävässämme”, Helene toteaa loppukaneettina.

Tutustu uuteen Dacia-mallistoon:

DUSTERJOGGERSANDEROSANDERO STEPWAY

Dacian askel kohti tulevaisuutta

16.9.2022

Dacia uudistuu kaikin tavoin aina perusajattelusta alkaen, kattaen kaikki mallit. Selkeimmin muutos näkyy uudesta merkistä ja nimen kirjoitusasusta, jotka otetaan käyttöön kerralla koko mallistossa. Tulevaisuudesta kertoo jännittävä Manifesto-tutkielma. Suomessa tulee myyntiin täydellisemmin varusteltu, edelleen erittäin kohtuuhintainen valikoima Dacioita. 

Dacia on kasvanut vuonna 2004 tapahtuneen uudelleen syntymisensä jälkeen täysi-ikäiseksi. Merkin myynti on ylittänyt 18 vuodessa 7,5 miljoonan auton rajan. Euroopassa Dacia on noussut tuntemattomuudesta kolmanneksi suosituimmaksi merkiksi yksityisasiakkaiden keskuudessa.

Renault Group esitteli vuosi ja kahdeksan kuukautta sitten tammikuun 14. päivänä 2021 konsernin uuden Renaulution-strategian. Siinä Dacialle asetettiin selkeä tehtävä: kohota järkevän hintaisen liikkumisen valtamerkiksi, todelliseksi peruskallioksi automerkkien joukossa.

Nyt 20 kuukautta Renaulution-strategian esittelyn jälkeen Dacia on valmis aloittamaan uuden kappaleen historiassaan. Sen valmistamista autoista tulee aiempaakin houkuttelevampia ja paremmin varustettuja kuitenkaan rahalle saatavasta vastineesta tinkimättä. Dacian uudesta aikakaudesta kertovat uusi identiteetti, uusi logo, uusi muotoilu ja monet muut asiat.

Mahtava peruspaketti

Kasvaessaan täysi-ikäiseksi Dacia on tarjonnut autoissaan kaiken olennaisen. Vaatimustaso on kuitenkin vuosien aikana noussut, mihin Dacia nyt uudistuessaan vastaa. Esimerkiksi ilmastointilaitetta ei vielä 18 vuotta sitten pidetty välttämättömänä, mutta nyt autoa on vaikea myydä ilman sitä. Sen takia jatkossa kaikissa Dacia-malleissa on ilmastointi vakiona.

Tieto-viihdejärjestelmien kehitys on ollut viime vuosina nopeaa. Silti Dacian mielestä on turhaa rakentaa autoon kahta tai kolmea kosketusnäyttöä, kun samaan ja jopa parempaan tulokseen pääsee yhdistämällä omistajan älypuhelimen autoon. Se toteutetaan Dacian Media Controlin avulla.

Perusauto ei tarkoita vaatimatonta tai että jostain pitäisi tinkiä. Dacia on kasvanut merkittäväksi autonvalmistajaksi ja myyntimenestykseksi, sillä sen autot ovat älykkäitä ja oivaltavia. Niissä on varusteita, kuten edellä mainittu Media Control sekä kattotelineeksi muuntuvat kattokiskot, joista muut valmistajat ottavat oppia. Myös Dacian muotoilu on tyylikästä, eikä se maksa yhtään ylimääräistä. Tulevaisuudessa Dacia vie kehittämiään ratkaisuja uudelle tasolle.

Ympäristöä kunnioittaen

Dacian filosofiaan kuuluu termi Eco-smart, mikä tarkoittaa taloudellista ja ympäristön huomioon ottavaa ajattelua. Siihen kuuluu hyväksi havaittujen ratkaisujen käyttäminen sen sijaan, että kehitettäisiin valtavilla investoinneilla jotain uutta. Siitä on esimerkkinä uusimmissa Dacia-malleissa käytettävä CMF-B -perusrakenne.

Kun autossa ei ole ylenpalttista ja osin turhaa tekniikkaa, Daciat voidaan rakentaa kevyemmiksi, minkä ansiosta ne kuluttavat vähemmän polttoainetta. Siitä pitävät sekä omistajien lompakot että planeettamme. Esimerkiksi Jogger on 300 kiloa kevyempi kuin sen tärkeimmät 7-paikkaiset kilpailijat.

Luontoa kunnioitetaan Dacialla myös kierrätysmateriaaleilla. Tällä hetkellä 12 prosenttia Daciassa käytettävästä muovista on kierrätettyä, mikä on selvästi uusien eurooppalaisten autojen keskiarvoa suurempi määrä. Seuraava askel on nostaa kierrätetyn muovin määrää. Seuraavan sukupolven Dusterissa jo viidennes muovista on kierrätettyä.

Tähän mennessä kierrätysmuovia on käytetty vain osissa, jotka ovat näkymättömissä. Dacia on kuitenkin aallonharjalla, sillä kierrätysmuovia on myös näkyvissä osissa, kuten Sandero Stepwayn etupuskurin alleajosuojassa.

Ympäristöä Dacia lähestyy lisäksi aivan toisella tavalla, sillä jatkossa sen valmistamat mallit ovat entistä suuremmalta osin maastoajoon suunniteltuja. Neliveto on tärkeässä roolissa, minkä lisäksi tuodaan saataville retkeilyyn ja yöpymiseen tarkoitettuja varusteita. Joggeriin tulee vuonna 2023 lisävarusteeksi paketti, jolla sen matkustamoon voi parissa minuutissa rakentaa parivuoteen, minkä lisäksi voi ostaa matkustamoon yhdistettävän neljän hengen teltan.

 

Manifesto-tutkielma – uusien ideoiden laboratorio

Dacian hämmästyttävä Manifesto-tutkielma keskittyy merkin perusarvoihin niitä vahvistaen. Koemallissa toteutuu kaikki, mikä on Dacialle tärkeää. Manifesto on yksinkertainen ja samalla erittäin tyylikäs, vankka ja monellakin tavalla ulkoiluun tarkoitettu. Tehokas, taloudellinen ja ympäristöön huomioon ottava ovat myös Manifesto-tutkielmaan sopivia määritelmiä.

Manifesto-tutkielma toimii innovaatioiden laboratoriona, ja auto sekä sen matkustajat ovat läheisessä yhteydessä luontoon. Manifesto-tutkielma ei ole sinällään Dacian tulevaisuuden malli, mutta siinä esiteltäviä ajatuksia nähdään aikanaan esiteltävissä uusissa Dacioissa. Samalla Manifesto-tutkielma avartaa niitä arvoja, joille Dacian menestys perustuu.

Manifesto-tutkielma määrittelee uudelleen mikä on autoilussa tärkeää. Se on erittäin yksinkertainen tuoden samalla matkustajat niin lähelle luontoa kuin mahdollista. Autossa ei nimittäin ole ovia, ikkunoita eikä edes tuulilasia. Autossa ollaan yhtä luonnon kanssa ja nautitaan kaikilla aisteilla sen antimista.

Siitä huolimatta modernia elämää ei ole unohdettu, vaan älypuhelimen käyttö on viety askel nykyistä pidemmälle. Sen voi yhdistää niin kojelautaan kuin ajotietokoneeseen. Jo nykyisissä Dacioissa käytössä olevaa järjestelmää on kehitetty monipuolisemmaksi. Täysin uutena ideana on YouClip, yksinkertainen järjestelmä, jolla autoon voidaan kiinnittää monenlaisia järkeviä varusteita.

Uutta ajattelua edustaa myös ajovalo, joita on vain yksi kappale. Mihin tarvitaan kahta, kun yhdellä saadaan yhtä suuri valoteho? Kaiken lisäksi valon voi irrottaa, minkä jälkeen se toimii tehokkaana taskulamppuna.

Dacian eri mallit, kuten Duster, Jogger ja Sandero Stepway ovat jo tarjonneet maasto-ominaisuuksia, kuten korkean maavaran. Manifesto-tutkielmalla on mahdollisuus edetä vielä paljon vaativammassa maastossa. Siinä on neliveto, suuri maavara, kookkaat pyörät sekä kovaan käyttöön suunniteltu kori.

 

Kaiken lisäksi Manifesto-tutkielma kestää hyvin vettä, sillä sen voi siivota sisältäkin painepesurilla. Ennen pesua kannattaa kuitenkin irrottaa makuupusseiksi muuntuvat istuinpäälliset. Kattoteline on kehitetty vielä monikäyttöisemmäksi Sandero Stepwayssa ja Joggerissa käytettävästä. Muunneltavat monitoimikattokaiteet ovat tulossa saataville myös Dusteriin vuoden 2023 aikana.

Manifesto-tutkielman akku on suunniteltu niin, että sen voi kätevästi irrottaa. Sen jälkeen akku toimii niin kodin apuvirtana kuin retkellä eri varusteiden virtalähteenä.

Ympäristö otetaan Manifesto-tutkielmassa huomioon monella tavalla. Sen korin muoviosissa käytetään paljon kierrätettyjä materiaaleja. Matkustamossa on luonnonmateriaaleja, kuten kojelaudan korkkipinta. Uudistuneiden Dacia-mallien tapaan kromia ei enää löydy sisustuksesta.

Tutkielman ilmattomat renkaat ovat hyvä idea ympäristön kannalta, minkä ohella ne säästävät rahaa. Tärkein ajatus on kestävyys, sillä renkaat eivät voi puhjeta ja ne kestävät yhtä kauan kuin autokin.

Koko Dacia-mallisto uudistuu Suomessa

Tänään käynnistyy uudistuneen Dacia-malliston ennakkomyynti Suomessa. Armada saapuu Dacia-jälleenmyyjille vuodenvaihteessa. Ennen sitä mallistoon voi tutustua niin ulkoa kuin sisältä uuden Dacia AR-älypuhelinsovelluksen avulla.

Dacian 4-paikkainen täyssähköauto Dacia Spring ei ole tulossa Suomen maahantuontimallistoon, koska valmistaja ei toistaiseksi ole kehittänyt autosta ns. kylmän ilmaston versiota.

Kaikki uudistuneet Daciat tunnistaa hauskasta DC-merkistä keulalla. Takana ja ohjauspyörässä on jatkossa merkin sijasta tekstilogo. Sisustuksessa on luovuttu kromin käytöstä, jonka tilalla on aiempaa maanläheisempiä materiaaleja ja värejä.

Sama luonnonmukainen ajattelu on myös uudessa värikartassa, missä Dacia Duster Extreme -erikoismallissa esitelty suosittu Urban-harmaa erikoisväri nyt on saatavilla niin Dusteriin, Sanderoon kuin Joggeriinkin. Täysin uutena ulkovärinä on Dusteriin, Joggeriin ja Sandero Stepwayhin tullut vihertävä Lichen khaki erikoisväri.

Dacian vakiovarustelu kohentuu niin, että ilmastointilaite on jatkossa vakiona kaikkien mallien kaikissa varustetasoissa. Keskimmäinen varustetaso vaihtuu Comfortista Expressioniksi, jossa on Sanderossa, Sandero Stepwayssa ja Joggerissa uusina varusteina nyt 16-tuumaiset kevytmetallivanteet, pysäköintitutka edessä, peruutuskamera ja katvealuevaroitin.

Dacia Dusterin täydellisin varustetaso on jatkossa Journey, jossa on paljon uutta, kuten tuulilasinpyyhkimien sadetunnistin ja sähköisesti koria vasten taittuvat ulkopeilit. Kaikissa Dustereissa ohjaamonäkymä on muuttunut modernimmaksi, kun pyöreät ilmastoinnin suuttimet on korvattu uuden muotoilun saaneilla.

Uudistuneen Dacia Sanderon hinnat alkavat TCe 90 Essentialin 16 399 eurosta. Uusi Expression maksaa 17 999 euroa, ja siinä on vakiona perusvarustelun lisäksi mm. 16-tuumaiset kevytmetallivanteet, tuulilasinpyyhkimien sadetunnistin, peruutuskamera, pysäköintitutka edessä ja takana, sähkösäätöiset ja lämmitettävät ulkopeilit, sähkötoimiset ikkunannostimet kaikissa ovissa ja Dacia Media Display -multimediajärjestelmä 8-tuumaisella kosketusnäytöllä.

Dacia Sandero Stepwayssa on aina Expression-varustelu, ja mallisarjan hinnat alkavat 18 999 eurosta. Uutuutena on Joggerista tuttu TCe 110 -moottori, joka nostaa hintaa tuhannella eurolla. Automaattivaihteinen TCe 90 Expression maksaa 21 299 euroa.

Uudistunut Dacia Jogger on saatavissa jatkossakin kolmella varustetasolla joko 5- tai 7-paikkaisena. Hinnat lähtevät Jogger TCe 110 Essentialin 19 399 eurosta ja lisäpaikat korottavat hintaa tuhannella eurolla.

Dacia Dusterin hinnat alkaen versiona on TCe 90 Essential, joka maksaa 20 399 euroa. Kaikissa muissa Dustereissa on joko TCe 150 tai Blue dCi 115 -moottori sekä Expression- tai Journey-varustelu. Täydellisin Journey-varustelu antaa hyvän vastineen 1 400 euron lisähinnalleen, sillä siihen kuuluvat tuumaa suuremmat pyörät, tummennetut takalasit, automaatti-ilmastointi, navigointi, peruutuskamera, älyavain ja paljon muuta. Duster Journeyn saa 26 399 eurolla joko etuvetoisena automaattivaihtein (TCe 150) tai nelivetoisena 6-portaisella manuaalivaihteistolla varustettuna (TCe 150 tai Blue dCi 115).

Dacia tuo uuden ilmeensä myös autoihinsa

15.6.2022

• Dacian uusi logo ja ilme tuodaan autoihin, ja koko mallisto uudistuu samanaikaisesti.
• Autoihin saadaan uudistuksen myötä uusi Dacia Link –embleemi, uusi logo, uusia korivärejä… ja edelleen jokainen Dacia on tuttu Dacia, jossa keskitytään olennaiseen.

Dacia aloitti brändi-ilmeensä uudistuksen viime vuonna, ja pian tämä uusi ilme ulottuu myös Dacian autoihin. Ilmeen uudistus pohjautuu Dacian arvoihin, jotka ovat siivittäneet merkin menestykseen kautta Euroopan. Ensimmäiset uudella ilmeellä varustetut Daciat saapuvat Suomeen vuodenvaihteen paikkeilla.

Uusi ilme koko mallistoon

Dacia Link –embleemi, joka on Dacian uuden ilmeen tunnus, löytyy uudessa mallistossa autojen keuloilta valkoisena. Embleemi koostuu kirjaimista D ja C, jotka kietoutuvat yhteen kuin linkit ketjussa, ja embleemin minimalistiset linjat tekevät siitä tunnistettavan niin läheltä kuin vähän kauempaakin. Dacia Link -embleemi tullaan näkemään myös autojen vanteiden keskikupeissa.

Autojen takaosaan tuodaan embleemin sijaan Dacian uusi tekstilogo, samoin ohjauspyörään. Myös tämä Dacian uusi tekstilogo on toteutettu minimalistisen näyttävänä, mutta kuitenkin niin, että kaikki olennainen, eli jokainen kirjain, on helppo tunnistaa.

Malliston uusi ilme tuo tullessaan uudistuksia myös muiden yksityiskohtien, kuten peilinkuorien värimaailmaan.

”Uuden visuaalisen ilmeen tuominen koko Dacian automallistoon viimeistelee yli vuosi sitten käynnistyneen brändi-ilmeen uudistuksen. Tämä uusi visuaalinen ilme on linjassa meidän arvojemme kanssa olemalla yksinkertainen, jykevä ja aito, mutta nykyaikaisemmalla ja vakuuttavammalla tavalla. Tämän vaiheen avulla Dacia astuu ison askeleen lähemmäksi tavoitteitaan.”
Denis Le Vot, CEO Dacia

Sama DNA, uusi mallisto

Dacia on juuri tuonut mallistoonsa täysin uuden Dacia Joggerin, joka on 5- tai 7-paikkainen farmarin, katumaasturin ja tila-auton risteyttävä, muunneltava perheauto. Loppuvuodesta koko Dacia-mallistoon, Jogger mukaan lukien, saadaan Dacian uusi ilme.

Malliston DNA pysyy kuitenkin ennallaan. Dacialla keskitytään olennaiseen, eikä tuoda autoihin turhia kilkkeitä ja teknologiaa. Dacian autot ovat jatkossakin jykeviä, luotettavia, käytännöllisiä sekä monikäyttöisiä ja ne soveltuvat mainiosti monenlaiseen reissaamiseen ja harrastamiseen. Uusi Lichen Khaki -koriväri viittaakin omalta osaltaan luonnonläheisyyteen, joka on yksi Dacian arvoista.

Dacialla on aina haluttu herätellä automaailmaa tekemällä asioita hieman eri tavalla kuin muut. Uuden malliston myötä käynnistetään siirtymä pois tietyistä materiaaleista, kuten kromatuista koristeista, eikä Dacia-malleissa myöskään ole enää vuosiin käytetty eläinperäistä nahkaa lainkaan.

Mallistouudistuksen yhteydessä Dacia lähtee toteuttamaan Renault-ryhmän vuonna 2021 tekemiä sitoumuksia ja siten, vuodesta 2023 alkaen, Dacia tulee olemaan Renault-ryhmän ensimmäinen automerkki, joka rajoittaa autojensa huippunopeuden 180 km/h:iin.

Koko mallisto uudistuu yhtä aikaa

Ehkä ensimmäistä kertaa automaailman historiassa ilmeuudistus tuodaan koko automerkin mallistoon kerralla. Uudistuneet Daciat ensiesitellään Pariisin autonäyttelyssä lokakuussa.

Uuden Dacia-malliston ennakkomyynti alkaa näillä näkymin alkusyksystä, jolloin julkistetaan myös Suomen mallisto ja hinnat. Mallistossa tulee olemaan tuttu mallivalikoima: Sandero, Sandero Stepway, Duster ja Jogger, joista jälkimmäinen on saatavilla niin 5- kuin 7-paikkaisenakin. Ensimmäiset uudella ilmeellä varustetut autot saadaan Suomeen vuodenvaihteessa.

RALLYE AÏCHA DES GAZELLES: DUSTER-TIIMEILLE KOLMOISVOITTO!

19.4.2022

Dacia oli mukana 31. Rallye Aïcha des Gazelles -kilpailussa tukien kolmea Dacia Dusterilla ajavaa tiimiä. Crossover-kategoriassa kisan voittoon ajoi harmaalla Dusterillaan joukkue 310, kuljettajinaan kokeneet kisakuskit Hajar Elbied ja Malika Ajaha. Samassa kategoriassa myös toinen ja kolmas sija menivät Duster-tiimeille, kun rallin ensikertalaiset joukkueissa 301 ja 304 ajoivat itsensä palkintopallille.

Rallye Aïcha des Gazelles -kisaan voi päästä mukaan, oli oma ammatti mikä tahansa. Duster-tiimissä 301 ajoivat psykiatri Marie Dumas ja talousjohtaja Juliette Crépin, ja tiimissä 304 puolestaan loistivat koulutuskonsultti Sabine Bonnet ja insinööri Isabelle Radenac.

Tämä vain naisille suunnattu kisa kesti kaikkiaan yhdeksän päivää, joiden aikana ajettiin Erfoud’sta, itäisestä Marokosta, maan länsirannikolle Essaouiraan. Kisaan mahtui satoja kilometrejä dyynejä ja kivistä maastoa, rengasrikkoja ja jopa hiekkamyrsky. Maalissa kaikki kuusi Duster-kuljettajaa olivat väsyneitä, mutta iloisia. Hajar, Malika, Juliette, Marie, Sabine ja Isabelle pääsivät kokemaan elämänsä seikkailun ja ylittämään itsensä. Dacia Duster taasen osoitti ylivoimaisuutensa rallin crossover-kategoriassa – Dusterille kisan voitto oli muuten jo kuudes peräkkäinen!

 

Ei ihan tavallinen ralli

Rallye Aïcha des Gazelles on uniikki moottoriurheilukilpailu, jossa keskitytään perusasioihin: ihmisiin, urheiluun ja luontoon. Kisassa navigoidaan vain perinteisin menetelmin, eli kartan ja kompassin avulla. Kelloa tai GPS:ää ei käytetä, joten vauhdilla ei ole merkitystä. Sen sijaan tavoitteena on ajaa taitavasti ja pärjätä haastavissa off-road-olosuhteissa, löytäen samalla mahdollisimman lyhyt reitti tarkistuspisteestä toiseen. Luotettava ja maastokykyinen Duster osoitti kyvykkyytensä ja kulki mallikkaasti koko matkan.

Kilpailuna Rallye Aïcha des Gazelles haluaa tukea monia tärkeitä asioita. Siten esimerkiksi tiimi 301, jäseninään Marie Dumas ja Juliette Crépin, kisasivat marokkolaisen Solidarity Féminine – hyväntekeväisyysjärjestön hyväksi, joka tukee paikallisia yksinhuoltajaäitejä ja auttaa heitä työllistymään. Kilpailun myötä pyritään lisäksi edistämään ympäristöasioita ja itse tapahtuman järjestelyissä huomioidaan luonnollisesti myös ympäristö. Marokon Rallye Aïcha des Gazelles on maailman ainoa ISO-14001-standardin mukainen autourheilutapahtuma. Kilpailu sai ko. sertifioinnin jo vuonna 2010.

Sandero Stepway 2. sijalla Tekniikan Maailman talvivertailussa

Sandero Stepway otti toisen sijan Tekniikan Maailman suuressa talviautovertailussa (Tekniikan Maailma 4/2022) ja osoitti olevansa kerrassaan mainio auto myös Suomen talveen. Samalla Sandero Stepwayn vertailumenestys kertoo, ettei hyvän talviauton tarvitse olla kallis, ja että Dacian yksinkertaisemmat ratkaisut ovat erinomaisen päteviä meidän talviolosuhteissamme.

 

Tek­nii­kan Maa­il­man tal­vi­autovertailua on tehty vuosittain jo vuodesta 1980 alkaen. Lehden numerossa 04/2022 julkaistussa vertailussa oli mukana yhdeksän Suomen markkinoille hiljattain tullutta polttomoottorilla varustettua uutuusmallia. Kuuden sähköauton talvivertailu julkaistiin erikseen Tekniikan Maailman numerossa 5/2022. Tankattavien autojen talvivertailussa mukana ollut Dacia Sandero Stepway sijoittui hienosti 2. sijalle.

TM:n tal­vi­autover­tai­lu on automaailman laajin talvitesti ja se on automaailmassa erittäin arvostettu. Testin to­teut­ta­mi­nen on iso projekti, jonka valmistelut aloitetaan jo edeltävänä kesänä. Varsinainen testaaminen vie TM:n toimitukselta noin kuukauden.

Pääkaupunkiseudulla vuodenvaihteen paikkeilla mm. TM:n autolaboratoriossa tehtyjen alkutestien jälkeen kaikki vertailussa mukana olleet autot toi­mi­tet­tiin tammikuussa pohjoiseen. Lapissa testejä jatkettiin maantiellä Saariselän maisemissa, Nokian Renkaiden testikeskuksessa sekä Utacin talvitestiradoilla. Tes­tit aje­ttiin tes­tat­ta­vil­le au­toil­le mah­dol­li­sim­man ver­tai­lu­kel­poi­ses­ti: jokaisessa autossa oli esimerkiksi sa­man­lai­set tal­vi­ren­kaat, jotta ul­ko­puo­lis­ten te­kijöiden vai­ku­tuk­set saatiin eliminoitua tes­ti­tu­lok­sis­ta.

Parhaaseen kokonaistulokseen ylsi vertailussa tänä vuonna Skoda Fabia 1,0 TSI 110 Style DSG, yhteispisteillä 8,4. Heti sen kannoilla oli Fabiaa nelisen tuhatta euroa edullisempi Sandero Stepway TCe 90 Comfort automaatti, kokonaispistein 8,2, ja kolmantena Mercedes-Benz C 300 e T A Business –lataushybridi (yhteispisteet 8,1).

Vertailussa Sandero Stepwayn lämmityslaite sai täydet 10 pistettä, ja kehuja tuli Dacialle myös siitä, että lämmitystä on helppo säätää painikkeista ja säätimistä. Monessa muussa uudessa autossa ko. toiminnot löytyvät kosketusnäytöltä, mikä ei varsinkaan kylmissä oloissa ole ideaalinen ratkaisu. TM:ssä todetaan: ”Dacia osoittaa myös sen, että lämmityslaitteen tehtävä on lämmittää ohjaamo, eivätkä siinä auta automatiikat tai kosketusnäytöt. Käytettävyydeltään Dacia on selkeän helppo.” Myös Sandero Stepwayn istuinlämmitys sain kiitettävän arvosanan.

Sandero Stepwayn valoja TM luonnehti fiksuiksi. Led-lähivalojen ja halogeenikaukovalojen yhdistelmä, jossa koko umpion suuntaus nousee kaukovaloille vaihdettaessa, on toimiva ratkaisu.

 

Autojen etenemiskykyä testattiin useammalla erilaisella kiihdytys-, nousu- ja kitkaerokokeella. Sandero Stepwayn nousukyky niin mutkittelevassa ylämäessä kuin kitkaeromäessäkin sai TM:ltä neljä tähteä viidestä. Sandero Stepwayn etenemiskyky 25 cm syvyisessä lumessa todettiin mainioksi ja auto eteni hienosti, kun kaasu painettiin pohjaan.

Hallittavuus liukkaalla oli Sandero Stepwayssä vertailun keskitasoa. Auto oli TM:n mukaan ketterä ja vaivaton ajaa. Ohjauksessa havaittiin tunnottomuutta pienillä käännöillä, mutta suuremmilla käännöillä tunto parani.

Jarrujen TM toteaa olevan auton tärkein turvavaruste, minkä vuoksi testissä mitattiin jarrutusmatkoja niin lumella, jäällä, kuin kitkaerotilanteessakin. Sandero Stepwayn jarrut saivat testissä kehuja – auto pärjäsi kaikissa mittavissa jarrutuskokeissa, ja jarrupolkimen todettiin olevan tunnokas ja kommunikoivan kuljettajalle hyvin.

Maantieajossa ohjaamomelu täristävällä pinnalla koettiin turhan voimakkaaksi, ja siten ajaminen sileällä tiellä oli mukavampaa. Sandero Stepwayn jousitus puolestaan suoriutui tehtävistään maantiellä oikein hienosti.

Sandero Stepwayn tuloksia kylmäkulutuksen osalta TM luonnehti ”yllättävän hyviksi” ja Sandero Stepwayn kulutus kylmissä olosuhteissa olikin kaikista testissä mukana olleista malleista kolmanneksi alhaisin, kun moottori oli kylmä ja ulkolämpötila -18 astetta.

Koska vähemmälläkin rahalla saa erinomaisen talviauton, Tekniikan maailma toteaa yhteenvetona: ”Teoriamme siitä, että pelkällä rahalla ei saa hyviä talviominaisuuksia, näyttää siis pitävän paikkansa.”

 

Suuri talvivertailu on julkaistu Tekniikan Maailman numerossa 4/2022. Alempi kuva: Mirva Kakko / Tekniikan Maailma.

Lue Tekniikan Maailman talvivertailu kokonaisuudessaan (luettavissa vain kirjautumalla TM:n verkkopalveluun)

TUTUSTU SANDERO STEPWAY -MALLIIN

Kaksi miljoonaa Dacia Dusteria

7.2.2022

Dacia Duster on kiihdyttänyt vajaassa 12 vuodessa nollasta kahteen miljoonaan. Lähes 60 maassa myytävä Duster on ollut jo kolmena vuonna peräkkäin Euroopan eniten rekisteröity katumaasturi yksityisten auton ostajien keskuudessa. Suomessa kaksi kolmesta Dacian ostajasta päätyy Dusteriin.

Dacia syntyi uudelleen vuonna 2004, kun esiteltiin nopeasti menestykseen noussut Logan. Toinen tähti saatiin markkinoille vuonna 2010, kun Dacia lähti valloittamaan katumaasturimarkkinoita täysin uudella Dusterilla. Uutuus todettiin nopeasti sopivaksi niin Lapin pakkasiin kuin Marokon kuumille aavikoille.

Vähän yli kymmenen vuotta kestänyt menestystarina starttasi vuonna 2009, kun Dacia esitteli maaliskuussa hyvin futuristisen Duster-tutkielman Geneven autonäyttelyssä. Uutta katumaasturia lähdettiin suunnittelemaan niin sanotusti täysin tyhjälle paperille, sillä H79:lle (ensimmäisen sukupolven Dusterin koodinimi) ei ollut esikuvaa.

Tavoitteena oli kaikkiin olosuhteisiin sopiva, monikäyttöinen ja luotettava katumaasturi, jota myytäisiin myös nelivetoisena. Yksi Dusterin erikoisuuksia oli hyvin lyhyt ykkösvaihde, mikä auttoi selviytymään vaikeassakin maastossa. Ajatuksena oli, että sillä ajaessa moottorin käyntinopeuden ollessa 1 000 r/min auto etenee kävelyvauhtia. Dusterin tuotepäällikkö Loic Feuvray testasi asiaa aikoinaan käytännössä kävelemällä prototyypin rinnalla.

Kaksi miljoonaa

Vain vähän yli kymmenen vuotta myöhemmin Dusterin tuotanto ja myynti ovat ylittäneet kahden miljoonan auton rajan. Määrää on vaikea käsittää, mutta jos kaikki Dusterit pistettäisiin jonoon, se täyttäisi tien Helsingistä Ankaraan ja takaisin. Tai autojen varastoimiseen tarvittaisiin yli 2 100 jalkapallokenttää.

Nykyisin Dacia Dusteria valmistetaan tuhannen auton päivävauhdilla. Se tarkoittaa käytännössä, että tuotantolinjan päästä putkahtaa asiakkaille toimitettavaksi uusi Duster kerran minuutissa (tarkka väli on 63 sekuntia).

Dusteria myydään lähes 60 maassa. Ylivoimaisessa kärjessä vientimaista on Ranska, jonne melkein joka neljäs Duster (454 707) on lähetetty Pitestin tehtaalta Romaniasta. Seuraavilla sijoilla vientimaista ovat Italia (258 102) ja Saksa (210 776) ennen Turkkia (152 406) ja Espanjaa (124 271).

Suomessa on rekisteröity vuoden 2021 loppuun mennessä 8 652 Dusteria henkilöautoksi, minkä lisäksi kymmeniä autoja on rekisteröity pakettiautoina. Yli kaksi kolmasosaa Dacian myynnistä Suomessa on ollut Dustereita. Se on yksi harvoja kompakteja katumaastureita, jonka saa myös nelivetoisina. Valtaosa Dusterin Suomessa ostaneista valitsee autonsa nelivetoisena ja se onkin kärkimalleja luokassaan.

Moneen käyttöön

Dacian muotoilu on tyylikästä ja samalla käytännöllistä. Toisen sukupolven Dusterissa on oven ja etulokasuojan välissä snorkkelia muistuttava musta muoviosa. Se korostaa katumaasturimaisuutta, minkä lisäksi sillä on tärkeä tehtävä. ”Snorkkeli” suojaa sitä, etteivät etupyörät heitä hiekkaa ja kiviä helmojen maalipinnalle.

Toinen tyylikäs muotoilun yksityiskohta löytyy ohjaamosta, missä kojelaudan keskellä on kahden sijasta kolme pyöreää tuuletusritilää. Niillä halutaan varmistaa, että ohjaamoon saadaan riittävästi ilmaa, minkä lisäksi ratkaisu on hyvän näköinen.

Dacia Dusterin vahvuuksiin kuuluu sen monikäyttöisyys. Dusterilla on osallistuttu niin aavikkoralleihin Dakar-rallia myöten kuin Pikes Peakin huipulle kiipeämiseen Coloradossa, Yhdysvalloissa. Onpa Duster ollut vuosikausia mukana Keski-Euroopassa suositussa jääratakilpailujen sarjassa, Andros Trophyssa.

Tärkeämpää on kuitenkin, miten Duster soveltuu erilaisiin yhteiskunnan merkittäviin tehtäviin. Suomessa Dusterin voi tavata pelastusautona. Meillä on vielä monta käyttöä kokeilematta, sillä maailmalla Dustereita on niin ambulansseina, poliisiautoina kuin armeijan käytössä. Kaikkein vaativimpia maastoja varten Dustereita on varustettu telaketjuilla. Onpa Dacia Duster rakennettu paavi Fransiscuksenkin käyttöön sopivaksi.

Kohti kolmatta miljoonaa

Dacia Duster uudistui muutama kuukausi sitten, mikä lisäsi kiinnostusta järkevää kompaktia katumaasturia kohtaan. Uutena vaihtoehtona mallisarjaan tuli automaattivaihteiston ja bensiinimoottorin yhdistelmä. Suomessa Dacia Dusterin hinnat alkavat etuvetoisena 18 399 eurosta ja nelivetoisena 23 699 eurosta. Nelivetoisen voi samaan hintaan valita bensiini- tai dieselmoottorilla varustettuna.

Hintoihin lisätään jälleenmyyjäkohtaiset toimituskulut 600 €.

TUTUSTU UUTEEN DUSTERIIN

Dacia yksityisostajien suuressa suosiossa – Ensimmäistä kertaa Euroopan kolmanneksi ostetuin automerkki

17.1.2022

Vaikeasta tuotantotilanteesta huolimatta Dacia pystyi kasvattamaan myyntiään vuonna 2021 kolmella prosentilla. Euroopassa Dacia nousi yksityisostajien keskuudessa ensimmäistä kertaa kolmanneksi suosituimmaksi automerkiksi 6,2 prosentin markkinaosuudella.

Dacian menestys perustui kahteen tukipilariin. Täysin uutta Sanderoa myytiin yli 226 000 kappaletta, ja se oli Euroopassa rekisteröinneissä yksityisten autonostajien ostetuin malli jo viidentenä peräkkäisenä vuonna. Uudistunut Duster oli puolestaan eniten myyty katumaasturi yksityisten autonostajien markkinoilla. Sen valitsi omakseen viime vuonna 186 000 ostajaa ja samalla Dusterin kumulatiivinen kokonaismyynti ylitti kahden miljoonan auton rajan. Suomessa Sanderon rekisteröinnit yli kaksinkertaistuivat vuoteen 2020 verrattuna ja Dusterin rekisteröinnit kasvoivat 22 prosentilla.

Maaliskuussa 2021 aloitettiin Euroopassa Dacia Springin, merkin ensimmäisen sähköauton myynti. Niitä ehdittiin toimittaa asiakkaille reilut 27 000 autoa, mutta tilausmäärä ylitti 46 000 kappaletta. Yli 80 prosenttia Springin ostajista oli Dacia-merkin uusia asiakkaita ja peräti 90 prosenttia auton tilanneista valitsi ylemmän Comfort Plus -varustetason.

 

Myös Dacian osalta toteutui konsernin strategia kohdistaa myynti paremmin varusteltuihin malleihin. Uuden Sanderon ostajista 70 prosenttia päätyi viime vuonna katumaasturimaiseen Stepway-malliin ja Dusterin tilaajista 60 prosenttia valitsi omansa parhaalla Prestige-varustetasolla.

Dacian vuosi 2022 näyttää mainiolta, sillä ensimmäisellä vuosipuoliskolla saadaan markkinoille uusi Dacia Jogger. Siinä yhdistyvät farmariauton, katumaasturin ja tila-auton parhaat ominaisuudet. Joggerin voi valita joko 5- tai 7-paikkaisena ja tämän valtavat tilat tarjoavan auton hinnat alkavat reilusti alle 20 000 eurosta.

Dacian fiksut monitoimikattokaiteet kääntyvät taakkatelineiksi

 

7.1.2022

Pitkiä esineitä, kuten suksia, on helppo kuljettaa auton katolla, jos omistaa autoon sopivat taakkatelineet ja jos on aikaa asentaa ne paikalleen. Mutta entäpä jos sanoisimme, että taakkatelineet voi saada paikalleen vain muutamassa minuutissa, kantamatta niitä metriäkään? Dacialla on päätetty tuoda Sandero Stepwayssä ensiesitelty innovaatio myös täysin uuteen kevään aikana Suomeen saapuvaan Joggeriin – monitoimikattokaiteet ovat erinomainen esimerkki siitä, miten Dacialla yhdistetään auton käytännöllisyys, kustannustehokkuus ja näyttävä ulkonäkö.

Denis, Joggerista vastaava Dacian tuotepäällikkö kertoo siitä, miten idea monitoimikattokaiteista sai alkunsa.

Kun on tarve kuljettaa samaan aikaan matkatavaraa, pitkiä esineitä ja matkustajia, ratkaisu kuljetustarpeisiin löytyy usein auton katolta. Kuljetuskapasiteettia saa lisättyä hankkimalla taakkatelineet ja asentamalla ne auton katolle, mutta eri asia on, onko tämä lopulta helppoa ja kätevää, ja sitä paitsi taakkatelineet maksavat ja vaativat säilytyspaikan. Dacian tuore ratkaisu tähän haasteeseen on merkin ajatusmaailman tapaan yhtä aikaa käytännöllinen ja kustannustehokas, nimittäin taakkatelineiksi kääntyvät monitoimikattokaiteet.

 

“Dacia kuuntelee asiakkaitaan. Se on toimintatapamme ja muokkaa tekemisiämme. Näin toimimme myös Joggerin kehitystyössä – kuuntelimme asiakkaitamme ja he toivoivat autoa, joka taipuu kaikenlaiseen.”
Denis, Joggerista vastaava tuotepäällikkö

Idea, joka ei ollut ihan helpoin toteuttaa

Muiden korkealla maavaralla varustettujen Dacia-mallien, Sandero Stepwayn ja Dusterin tapaan myös Joggerin luonne on seikkailullinen. Joggerin pitkittäiset kattokaiteet ulottuvat melkein auton päästä päähän.

Euroopassa pitkittäisiä kattokaiteita nähtiin autoissa ensimmäisen kerran 1970-luvulla, ja hyvin pian tilanne kehittyi niin, että niiden päälle pystyi tarvittaessa kiinnittämään poikittaiset kaiteet tai taakkatelineet, jotka toki tuli ostaa erikseen ja asentaa paikoilleen. Dacian suunnittelijat päättivätkin tarttua tähän ei-niin-sujuvalta tuntuvaan prosessiin.

“Jo uusien automalliemme suunnittelun alkuvaiheessa saimme ajatuksen siitä, että pitkittäisiä kattokaiteita voisi hyödyntää myös poikittaisina”, kertoo Denis. Yksinkertaiselta kuulostava idea, mutta kuitenkin hieman kinkkinen toteuttaa, sillä toiminnallisuuden piti olla helppo ja nopea käyttää, ja samaan aikaan tietenkin kustannustehokas, jotta auton hinta pysyy edullisena.

 

Erinomaisen käytännöllinen ratkaisu

Jokaisen uuden automallin kohdalla Dacian tavoite on ensisijaisesti kehitellä kestävä ja käytännöllinen tuote, jossa on kaikki tarpeellinen, ja joka tarjoaa ostajalleen erinomaisen hinta-laatusuhteen. Yksi suunnittelun lähtökohta on siis Dacialla aina kustannustehokkuus, ja joskus näiden kustannustason tuomien rajoitusten myötä syntyykin juuri parhaat ideat. Kalliin, sähkötoimisen järjestelmän sijaan Dacian suunnittelutiimi kehitteli kätevän, suoraviivaisen tavan, jolla kattokaiteet kääntyvät taakkatelineiksi vain muutamassa minuutissa, auton hansikaslokerossa säilytettävää pientä työkalua hyödyntäen. ”Kaiteet saa käännettyä poikittain todella nopeasti. Niiden kantavuus on 80 kiloa, joten niiden päälle voi kuormata melkeinpä mitä tahansa!” sanoo Denis.

Tärkeä osa suunnitelmaa oli tuoda ratkaisu saataville myös Jogger-mallistoon mahdollisimman laajasti. Monitoimikattokaiteet ovatkin vakiona niin Joggerin Comfort- kuin Extreme-varustetasoillakin, eli neljässä versiossa kuudesta. Sandero Stepwayssä monitoimikattokaiteet puolestaan sisältyvät vakiovarusteluun kaikissa Comfort-tason autoissa.

Oivalliset matkakumppanit

Täysin uusi Dacia Jogger on kaikkea mitä monikäyttöiseltä autolta voi odottaa. Se on pituudeltaan ja tavaratiloiltaan kuin farmariauto, ja tarjoaa erinomaiset tilat myös matkustajille – jopa seitsemälle aikuiselle. Jogger on elementissään niin pitkillä kuin lyhyilläkin matkoilla ja monitoimikattokaiteidensa myötä Jogger on entistäkin valmiimpi seikkailuun.

Kompaktimman kokoinen uusi Dacia Sandero Stepway on sekin hyvin monikäyttöinen auto, ja monitoimikattokaiteidensa ansiosta myös tämä crossover kuljettaa vaikka mitä – näin talvella Sandero Stepwayn katolla kulkevat kätevästi niin sukset kuin lumilaudatkin.

 

KATSO DENISIN HAASTATTELU TUTUSTU SANDERO STEPWAY -MALLIIN TUTUSTU JOGGER-MALLISTOON

Dacia Spring Autobest 2022 -voittaja

20.12.2021

Dacia Spring on valittu 32 eurooppalaisen autotoimittajan toimesta ”The Best Buy Car of Europe 2022” -voittajaksi.

Autobest-tuomaristo on valinnut vuosittain uusista automalleista järkevimmän ostoksen jo 21 vuoden ajan. Ensimmäistä kertaa tämä tunnustus jaettiin 100 % sähköautolle. Dacia Spring valittiin voittajaksi reilulla erolla kakkoseksi tulleeseen Skoda Fabiaan ja kolmannelle sijalle päätyneeseen Opel Mokkaan.

Dacia Springin myynti käynnistyi Euroopan isoilla markkinoilla maaliskuussa 2021 ja tilauksia autosta on tehty jo yli 43 000 kappaletta. Syy menestykseen on yksinkertainen. Spring tarjoaa 100 % sähköauton 230 km WLTP-toimintamatkalla ja nykyaikaisella varustuksella sekä reilut tilat neljälle hengelle lyömättömään hintaan Euroopassa.

”Olemme erittäin ylpeitä tästä Autobest 2022 -palkinnosta. Tämä tunnustus vahvistaa, että Dacian filosofia on oikea eli tarjoamme yksinkertaisia autoja, jotka täyttävät asiakkaiden tarpeet. Haluan kiittää Autobest- tuomaristoa, joka rohkaisee meitä jatkamaan samalla tiellä”, toteaa Denis Le Vot, CEO, Dacia & LADA

Pohjoismaiden osalta Dacia Springin julkaisun aikataulu on vielä avoin.